tässä me ollaan

FI & EE CH & JW-05 & EEW-07 HeVW-12 VV-12 HeVW-13 HeVW-14 MVV-14& TK1 Bullgrin`s be my Gala-girl
ja
FI & SE & EE CH & EEW-11 & C.I.B Salvador
ja
Just Known Bride of a Pirate































sunnuntai 26. syyskuuta 2010

hämeen rajamailla

eilen iltapäivällä startattiin lahdesta tehokkaalla kolmen henkilön ryhmällä vapepan pepa-taitokisaan. edustimme päijät-hämeen pelastuskoiria. taru oli rj ja juha ja minä kilttejä ja kuuliaisia jäseniä..... perillä oltiiin ajoissa kuten asiaan kuuluu ja pohdittiin starttia odotellessa mitä mahtaa tulla eteen , kylmä herätys alkoi nollarastilla kun piti lotrata vesien kanssa ja mittailla eli ajatella, oltiin kyllä tultu tekemään eikä miettimään. aloituksena komea nolla ja matkaan ykköselle. siellä otettiin kompassisuuntia ja arvioitiin matkoja, aikaa 15 min ja kolme saatiin tehtyä, neljännen kämmäsin kulkemalla kokoajan liikaa oikealle, ja aika loppui... kakkosrastilla olikin menossa kiivas ja kosteahko perinnönjako, mummo oli kuollut jo pari vuotta sitten mutta vielä niistä piirongeista ja hopeista riideltiin. tehtävänä olikin sitten sammuttaa telttapalo ja varmistaa että kaikki voi hyvin. mielenkiintoista härdelliä, loistavia näyttelijä suorituksia ja meiltä homma kotiin pienellä joukkueella, joskin kerroin arvioitsijalle että yks lahtelainenhan vastaa kahta, mutta voihan olla että suuresta suusta taas rokotettiin..hyvä me! kolmosella ammuttiin ilmapistoolilla ja puhallusputkella, tässä eräjormat vihertyy kateudesta, juha ampui kaikki kudit maaliin, minä yhden ja puhallusputkella sain kaksi tauluun ja juha yhden, tällainen puhallusputki on sitten ostoslistalla! nelosella oli sitten metsätyömaa onnettomuus, yks ukko puun alla ja toisella tursusi verta koivesta, eikun ensiapua parhaamme mukaan ja rauhallinen ote. valittiin hyvä reitti ja leimattiin karttaan suunnistusrasilla kymmenen bonuspistettä. viitosella olikin vain 10 minuuttia aikaa rakentaa karhusuoja annetuista tarvikkeista, metsässä murisi joten insinööri pisti vauhtia ja saatiin aikas hieno rakennelma aikaseksi ja se kesti meidän kaikkien tavaroiden ja itsemme painon. halailtiin siinä samalla suomalaista honkaa ja saatiin lisäpotkua seuraavalle rastille. kuutosella piti vartissa kasata sellanen tuplatunneliärsyttäväteltta ja niinhän me tehtiinkin. nälkä kurni jo mahassa mutta seiska olikin ruokarasti jossa makkaraloitsujen jälkeen arvattiin arvoitusta ilmeisen oikein ja päästiin kasille. sepä olikin vaikea rasti. siellä odotti nelikuinen saksanmetsästysterrieri ja sille piti opettaa istu-käsky. taru suoriutui alta aikayksikön ja mekin tehtiin juhan kanssa toistot....pala kakkua. ysillä kiipeiltiin korien kanssa ja kun maa oli sellaista pehmeää suo/ranta tyyppi niin kivaahan se oli. taas homma ajallaan pakettiin. makkarat vaan meinas tulla paluupostina ylös kun valjaissa kiikkui ja kyljyksissä tuntuu että jotain aktiviteettiä on tullut harrastettua. kymppirasti olikin sitten vähän vakavamielisempi, hilman keissi saatiin poliiseilta suoritettavaksi, yön pimeydestä ja mielen hämäryydestä huolimatta saatiin ihan järkevää toimintaa aikaiseksi. patiinit kului vajaan viidentoista kilometrin verran, aikaa kului odotteluineen noin kuutisen tuntia ja lopuksi saatiin ruokaa maalissa jota ihan kohteliaisuussyistä syötiinkin paitsi taru joka syö kaikkea ja vaikka kuinkapaljon. :) johdettiin kisaa hetki mutta sitten jotkut piirileikkiporukat meni pisteissä ohi ja me päätettiin lähteä kotiin. me oltiin muuten parhaiten puettuja ja asenneta riitti vaikka muille jakaa, itseriittoisia.....? no ehkä mutta kivaa oli!!

Ei kommentteja: