murhetta ja surua

...niinkuin aina lopulta käy...
maanantai-iltana auringonlaskun aikaan hautasin jälleen yhden elämäni koirista...rakkaista rakkain Gala aseteltiin omaan raitahuopaan ja kepeät mullat päälle...kuin tarkoituksella omenapuussa oli vielä yksi virheetön ja punaposkinen omena, laitoin sen Galan mukaan, ne oli mummun herkkua...

...miten ihania hetkiä vietettiinkään yhdessä, viimeisin rakas muisto 11v illasta kun Gala sai vielä kerran kakkunsa ja herkkulahjansa...

Rakkaiden poismeno on aina vaan yhtä raastavaa.

ohhoijjaa...

Kivahan tämä mun "lapsi" on, ainakin kun se nukkuu...kokoajan saa olla leikkimässä sen kanssa ja on sillä melkoisen terävät hampaatkin. Tosin olen jo ilmoittanut sille missä kulkee raja ja uskoohan se onneksi minua. Nyt jouduin toisen kerran kertomaan että MINUN ruokiin ei tulla härkkimään, piti lennättää se keittiön nurkkaan jossa se kiltisti odottikin omaa vuoroaan. Joku roti sentään pitää olla. Kohta lähdetään treeneihin ja onhan me tuon Likan kanssa ehditty jo kokeilla kaikkea kivaa, kuten verijälkeä ja ihan tutustumista riistaan ja ihan pikkasen roskapussirosvoiluakin kokeiltiin...mami ei tosin arvostanut sitä juurikaan joten tehdään ehkä jotain muuta....no, tänään kuitenkin suunta kohti isoa metsää ja katsotaan ketä sieltä tälläkertaa löytyy :)

jostain se on ain aloitettava..

Olin Mamin kanssa taas pääsiäisen vietossa, tällä kertaa Porvoossa. Ai niin ja olihan tuo Likkakin mukana, Sai ottaa ensiaskeleensa etsimisen saralla...se on oikeastan ihan etevä likka.. Paikalle saapui myös ihan oikea virkamies joka heitti pienen treeninäytöksen meille taviksille :) Paikalla oli mukavaa väkeä muutenkin ja hyvä meininki!

 Tässäpä Likka pinkoo maalimiehelle ihan asiallisin ottein, minä sain taas odottaa tuhat tuntia ennenkuin pääsin hommiin, mutta kivaa oli!

surujen ja murheiden jälkeen

Heippa. Ehdin olla viikon sohvan nurkassa ja mietiskellä miten onnetonta on olla yksikseen. No onhan siinä kivatkin puolensa, huomiota saa ja ihmisten vieruspaikka on aina vapaana... mutta ei sitten ole ketään ketä kurittaa, ei kenenkään ruokakuppia putsattavana, yhteiskerjäyksen huumaava tunne on poissa, jännitys treeneissä kumpi ekana pääsee hommiin, eikä lenkkiseuraakaan sunnuntai aamuisin.... no nyt sitten tänne muutti tämmöinen pikku natiainen. Oudon näköinen, sillä ei ole mustaa naamaa eikä voimahäntää. Mutta annan sen kuitenkin kokeilla josko kelpaisin emoksi...no en ehkä kuitenkaan, sillä on terävät hampaat. Mutta Mummoksi ryhdyn kyllä mielelläni. Ollaan jo opeteltu yhteispissejä ja keittiökäyttäytymistä sekä autoilua. Kohta se otetaan mukaan treeneihinkin ja sitten alkaakin hauskuus :)

Kova paikka..

Meidän rakas Puntti nukkui pois maanantaina 23.3. aamupäivällä. Mast-solu kasvain vei lopulta voiton ja oli pakko päästää irti. Puntin kanssa elämä ei koskaan ollut tylsää, aina sattui ja tapahtui. Näin jälkikäteenhän ne tapahtumat naurattaa mutta voin vakuuttaa että monta kertaa oli naama melko peruslukemalla...kaikesta aina selvittiin kohti uusia kommelluksia ja sattumia.
Gala on kokenut tämän ennenkin, yksin jäämisen. Toistaiseksi mummo on ihan reipas, ollaan keksitty enempi puuhaa ja tehty vähän tikusta asiaa ja pidetty seuraa... On se vaan rankkaa hyvästellä eläin jonka kanssa olet elänyt ja kokenut monta vuotta yhdessä...
Nämä ovat viimeisimmät kuvat Puntista..