tässä me ollaan

FI & EE CH & JW-05 & EEW-07 HeVW-12 VV-12 HeVW-13 HeVW-14 MVV-14& TK1 Bullgrin`s be my Gala-girl
ja
FI & SE & EE CH & EEW-11 & C.I.B Salvador
ja
Just Known Bride of a Pirate































torstai 29. toukokuuta 2008

jälkitreenin jälkeen

olipa metsä kuiva tänään... meille tehtiin tälläkertaa molemmille kaksi lyhyttä erillistä jälkeä. molemmilla eka meni vähän sekoiluks mutta toiset oli ok ja palkaakin saatiin. ruffekin oli mukana toisellapuolella metsää ja sille tehtiinkin vähän vaikeampia juttuja. noi ihmiset sitten mietti kovasti oikean ja vasemman käännöksen erilaisuutta jäljellä ja mitä kaikkea ne selittikään, mutta meillä oli jo nälkä ja haluttiin kotiin. kuva on kotoa ruoan jälkeen kun päästiin takapihalle riehumaan, ja pude jää aina altavastaajaks kun mä pääsen vauhtiin!

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

oltiinpa tänään mukkulassa mätsärissä,minä gala ja toi punttikin pääsi mukaan. mamin tyttö esitti minua ja mami punttia, se ei nääs vielä osaa kaikkia juttuja, joten mami koitti samalla opettaa pudea. ja me nähtiin siellä myös mandi ja tiina. aika kiva oli painia kaikki keskenämme nurmella ja no, toiset katseli meitä paheksuen mutta toiset tuli ihan kyselemään että onko noi aina noin kiltteja ja toimeentulevia :-) TIETTY OLLAAN!! mandi, minä ja pude saatiin kaikki siniset koska se mekkotäti joka oli tuomari, tais vähän pelätä meitä,oltiin kait ainoita joilta ei edes hampaita katsottu... mutta mandi oli hienosti sinisten neljäs! mulle nää on pala kakkua mutta puntti kävi välillä kierroksilla, ei sentään alottanut haukkukonserttia. voihan olla että se alkaa jo jotain oppia! mutta missä oli kamera?? meistä triiosta olis saanu niin mojovia otoksia että kyllä siinä olis villakoiraltakin karva latistunut!! hauskan iltapäivän päätteeks vietiin puntti uimaan, ei se uinu mutta molski vedessä kepin kanssa ja nyt onkin hiekkaa täällä mamin sängyssä asti.... mitähän se sanoo kohta.........ehkä häätää meidät pois ja oikein kiroilee....hui.

tiistai 27. toukokuuta 2008

huh, sunnuntai-iltapäivän hakuilut on ohi ja nyt mä hetken lepään!
metsä oli kivan rämeinen ja tosi kuuma, haukuin silti ekan maalimiehen. mami olikin aika iloinen kun tein ilmeisesti oikein! toista en sitten ehtinyt haukkua kun jo tarjottiin päivällinen nenän eteen... ei haittaa,olikin jo vähän nälkä.
jep jep, kuumaa oli mutta kivaa! mäkin osasin hienosti kertoa mamille missä ne ihmiset piilotteli, vielä täytyy kuitenkin hioa meidän yhteistä tekniikkaa ennenkun kokeisiin päästään!
kuva on muuten viimevuodelta, nyt en anna kuvata itseäni ennenkuin olen taas timmissä kunnossa!

lauantai 24. toukokuuta 2008

jälkitreenit tänään

mamin kertomaa:
ihana ilma jo aamusta asti, omenapuut aukaisi kukkansa ja pihahommia tehtiin tovi.
sitten kamat kasaan ja jälkitreeneihin, pitkästä aikaa! galalla olikin pitkä tauko takana.
tein lyhyehkön metsäjäljen, esineitä ja pieniä kapseleita joissa oli namia ja päässä odotti aamupala. ei vaikeaa, mutta lisäjännitystä antoikin eetu-koira joka otti hatkat esineruudusta ja kävi sitten jäljellä hiukan siirtelemässä esineitä ja nauttimassa luonnon antimia=kapselit täynnä namia ;-) NO, kohtuullisesti meni mutta lievää levottomuutta oli havaittavissa jäljen ajossa, ja löytyihän se toinen hanskakin joka oli aikalailla pois jäljeltä, kolmas jäi jonnekkin...ja lisäksi olin tehnyt liian vaikean kulman lopussa joka pikkasen sekotti rouvan systeemit. mutta aamupala saatiin nautittua.
puntti teki ensimmäisen metsäjälkensä ja alku oli lupaava, mutta sitten tuulensuunta kääntyi ja voimistui ja hauksihan se sitten meni... toinen ja kolmas pieni jälki perään ja luulenpa että jatkamme harjotuksia positiivisella mielellä :-) kiitokset vaan tuija vinkeistä ja reeniseurasta!
huomenna hakutreenit.
vielä ei yhtäkään punkkia!!!!

torstai 22. toukokuuta 2008

kuvia treeneistä

jäljen päästä löytyi aarre, kissanruokaa!
löydön jälkeen onkin jo jano...ja namikin kelpaisi! ... ja sama täällä!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

mrs.gala

ai puntti komeudellaan kehuskelee!! katsokaapa minua!! osaan kauniisti poseerata kun käsketään ja missikisatuloksia on vaikka muille jakaa! minä olen virallisesti Bullgrin`s be my Gala-girl ja tittelit menee näin: Fin&Est mva Jun V-o5 Est V-07 kaipa niitä tulee lisääkin jos vain saan trimmattua muotoni kuntoon lasten jälkeen :-) mami pitää huolen etten ehdi kovin pitkään sohvalla loikoilla, sitäpaitsi tykkään tehdä kaikenlaista hommaa!!

mr.puntti

olen muuten myös aika komea! kauneuskilpailuissa on minua pyöritelty muutaman kerran ja tässä tuloksia jotka mami(t) on kirjannut muistiin.
pikkupentuna olin rop-pentu ja ryp 4 tampereella
vähän isompana pentuna olin 2007 erikoisnäyttelyn rop-pentu ja ihan bis-pentukin
lahdessa 28.10.-07 olin junnujen toinen ja pu4 ja vara-sert
voittajanäyttelyssä 8.12.-07 olin junnujen paras eehoolla
lahden ryhmiksessä 20.1.-08 tuli tulokseksi jun eri juk1 pu1 rop ja sert
turussa 26.1.-08 jun eri juk2 pu4
tampereella 16.3.-08 jun eri juk1 pu1 rop ja sert
lahdessa taas 27.4.-08 jun eri juk1 pu3
semmosia on kertynyt, mutta eihän tämä vielä mitään, asuinkumppanini gala onkin jo jos jonkinlainen valio ja voittaja. noi nartut tykkää olla nättinä ja esiintyä, vaikka kyllä se osaa tehdä hommiakin. minäkin yritän kovasti opiskella mamin avustuksella hyödyllisiä juttuja.

pentujen kuvia

tässä muutama kuva lapsosista
tässä vielä muutama vauvelikuva toukokuun alusta,ulkona oli jännittävää ja ihmeellistä!
tässä me ollaan maaliskuussa poseeraamassa treenien jälkeen.
Moi ! Minä taas olen Puntti,viralliselta nimeltäni Salvador. Isäpapan tähden sain sellaisen ristimänimen, hän oli Dali,käsitättehän, ihmisillä on noita kummallisia ajatuskulkuja... Muutin kymmenkuisena Galan kotiin jossa minut otettiin hyvin vastaan ja seurakin kelpasi. Vähän kyllä harmittaa kun ne pentuset lähtivät, kovasti etsin niitä nurkistakin ja sohvan alta mutta eipä löytynyt. Ihan pikkasen itkettikin, olen nähkääs romanttinen maalaispoika urjalan perukoilta vaikka tämä karskinkomea ulkomuoto muuta väittäisikin.
Heippa kaikille! Olen Gala ja sain mamin vihdoin aloittamaan blogimme. Kuten kuvasta näet, olen kohtalaisen tuore äiti vaikkakin pentuset ovat jo muuttaneet luotani maailmalle. Kahdeksan ihanaa ipanaa joista kaksi neitiä ja kuusi nuorta-herraa. Kovasti on työlästä tuo lasten maailmaan laitto, joten minullahan tietenkin oli muutama palvelija huolehtimassa meidän kaikkien hyvinvoinnista!