tässä me ollaan

FI & EE CH & JW-05 & EEW-07 HeVW-12 VV-12 HeVW-13 HeVW-14 MVV-14& TK1 Bullgrin`s be my Gala-girl
ja
FI & SE & EE CH & EEW-11 & C.I.B Salvador
ja
Just Known Bride of a Pirate































maanantai 18. huhtikuuta 2011

kaikkea kivaa

Perjantaina mami kävi metsässä ilman meitä, tylsimys. Siellä oli kokeet eikä me päästy mukaan. Kummallista toimintaa. Lauantaina pidettiin huoli että päästiin matkaan, suuntana hyvinkää ja uimala. Puntti meni ihan sekaisin ja riekkui siellä kuin mikäkin teini. Minä sensijaan suostuin altaaseen VAIN siksi että jalkani hyvinvointi saattoi vaatia sitä. Uin ja venyin tähänkin suoritukseen vain ja ainoastaan mamin mieliksi. Puntti polski siellä ihan huvikseen, mutta ei se pärjää Pipsalle joka oli meidän mukana. Se oli uinut jo sata kertaa altaan päästä päähän ennenkuin me oltiin vedessä.
Sunnuntaina sitten lähdettiin treeneihin ja että oli kivaa, tai siis meillä oli kivaa koska mami oli niin iloinen ja hyväntuulinen kun me osattiin :) Treenien lopussa Puntti sai esittää mahtiäijjää ja hengailla meidän narttujen kanssa, Muska, Pipsa,Mimmi,Sindi ja minä häärittiin sen ympärillä ja Taru kertoi hauskan jutun, ettei nartut kuulemma tule toimeen keskenään :D Juu juu, meillä synkkasi ja se on hyvä! Takapihallakin ollaan oltu pitkiä aikoja ja katseltu kuinka mami väsää jotain ihme ekopuistoa ja sitten se illalla valittaa kun on selkä kipee kaivamisesta, sitten me vähän jeesataan ja käydään unille sen jalkojen päälle ja toinen selkää vasten, kyllä se siitä tokenee...tai sitten ei...

Ei kommentteja: